Eläkejärjestelmästä keskusteltava avoimin mielin

KL Depatti 14.7.2016 | Timo Toropainen: 

Työeläkevakuutusyhtiö Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman on yllättänyt monet kesäsuomalaiset pohdiskelemalla suomalaisen työeläkejärjestelmän etuusperusteisuuden lieventämistä (HS 28.6. ja 1.7.).

Pienehkö kesämyrskyhän siitä syntyi – ja kuten arvata saattoi, nostattivat Björkmanin pohdiskelut ankaraa vastustusta eri puolilla.

Kauppalehden pääkirjoituksessa 29.6. tulkittiin tylysti, että ”Eteran johtajan aloite kertoo ennen kaikkea yhtiön omista taloudellisista huolista”.

Perkaamatta yhtään enempää Kauppalehden tai Björkmanin mahdollisia motiiveja haluaisin jatkaa pohdiskelua, mutta hyvin epäsuomalaisella tavalla: avoimin mielin ja parempaa hakien.

Palkansaajakeskusjärjestöjen eläkepolitiikan johtavat vaikuttajat Sinikka Näätsaari, Katja Veirto ja Katarina Murto kirjoittivat Helsingin Sanomiin yhteisen mielipidekirjoituksen (HS 2.7.), jossa he esittivät vasta-argumentteja Björkmanin ehdotukselle siirtää riskiä eläkkeen tasosta työntekijälle.

Tämä kirjoituksen kohta jäi kovasti mietityttämään: ”Samalla työeläkelaitosten vastuullinen ja tuottava sijoittaminen menettäisi merkitystään ja luottamus työeläkejärjestelmään rapautuisi.”

Pikemminkin näkisin niin, että työeläkelaitosten vastuullisen ja tuottavan sijoittamisen merkitys kasvaisi, kun markkinoille tulisi verrokkeja – ja toisaalta työntekijöiden omakohtainen kiinnostus sijoittamista kohtaan vahvistuisi.

Moinen kehitys on jo nähtävissä eläkesäätiöissä ja –kassoissa, joiden hallintoelimiin kuuluvat palkansaajien edustajat ovat erittäin hyvin perillä oman työnantajayrityksensä säätiön tai kassan absoluuttisesta ja suhteellisesta pärjäämisestä sijoitusmarkkinoilla. He myös perehtyvät ansiokkaasti sijoitusasioihin ja levittävät tietoaan työpaikoillaan.

”Luottamuksen rapautumisesta” on puolestaan pakko sanoa, että eipä taida olla edes työeläkejärjestelmän luottamukselle yksiselitteistä tulkintaa.

Työeläkejärjestelmän paljon puhutusta ”luottamuksesta” ei saa tulla samanlaista yksiniittistä kammotusta kuin vuoden 1976 suomalais-neuvostoliittolainen elokuva Luottamus, jota pakkokatselutettiin omalla ikäluokallani koulussa.

Ainakaan ei pidä pelätä keskustelua järjestelmästä ja sen kehitystarpeista. Ehkei se kuitenkaan vielä ole ihan täydellinen.

Seuraavaa suurta eläkeuudistusta odotellessa on vielä syytä säätää maahan entistä parempi eläkesäätiö- ja eläkekassalaki, joka helpottaa kunnolla yritysten edellytyksiä perustaa oma eläkesäätiö tai eläkekassa. Ne ovat työeläkeyhtiöille hyviä kirittäjiä ja verrokkeja, jotka pärjäämisellään myös kasvattavat ihmisten tietoisuutta sijoitusten merkityksestä ja markkinoiden toiminnasta.

Nyky-Suomihan on tässä suhteessa aika onneton paikka. Suurin osa suomalaisten kotitalouksien sijoitusvarallisuudesta lepää työeläkerahastoissa; ja vieläpä muutamassa suurimmassa yhtiössä. Niihin mustiin suppiloihin holahtaa säännöllisin väliajoin työntekijöiden ja heidän työnantajiensa rahaa, joiden perään tulee vähemmän katseltua, eikä vaikutusmahdollisuuksia ole.

Lakiasiassa on pallo nyt maan hallituksella.

Timo Toropainen

Toimitusjohtaja

Eläkesäätiöyhdistys – ESY ry

 

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari