Aktiivinen vai passiivinen salkunhoito?

Suomalaisen sijoittajan näkökulmasta osakesijoittaminen on vuosien varrella muuttunut pääasiassa lisääntyneen maantieteellisen hajauttamisen kautta. Vielä 80-luvulla sekä yksityissijoittajat että instituutiosijoittajat, kuten työeläkeyhtiöt, toimivat sijoittajina pääasiassa Suomen osakemarkkinoilla, täydennyksenä muutama ruotsalainen osake. Kansainvälisten osakemarkkinoiden kehitys ei juuri kiinnostanut kotimaisia sijoittajia. Tänä päivänä kansainvälisten osakkeiden osuus salkuissa on kasvanut merkittävästi: sijoituksia on sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla, tavoitteena riskin hajautus eri alueille ja eri sektoreihin.

Toinen merkittävä kehitys koskee salkunhoidon toteutusta joko aktiivisilla tai passiivisilla sijoituksilla. Passiivisella sijoituksella ymmärretään sijoitus markkinaindeksiin, jolloin sijoittajan saama tuotto on markkinoiden keskimääräinen tuotto. Moni salkunhoitaja pyrkii omalla näkemyksellään aikaansaamaan korkeamman tuoton, jolloin salkunhoidosta tulee aktiivista. Aktiivisuus voi perustua moneen tulokulmaan, joista yleisimpiä ovat yhtiöiden tuloslaskelman ja taseen analysointi.

Tutkimustulosten perusteella tiedämme, etteivät kaikki salkunhoitajat ole onnistuneet kovin hyvin salkunhoidon aktiivisuudessa, sillä usein indeksisijoittajat ovat saaneet korkeamman tuoton. Hajonta on tosin suuri; osa salkunhoitajista lyö vertailuryhmänsä ja osa häviää sille. Jatkuvasti verrokkiryhmänsä kärjessä oleva salkunhoitaja on harvinainen, mutta niitäkin löytyy. Tämän seurauksena on luonnollista, että sijoittajat toivovat perusteluja salkunhoidon aktiivisuudelle ymmärtääkseen paremmin, mistä tuotto tulee, ja tunnistaakseen onnistuneet sijoitustyylit.

Tuoreimpia trendejä on kvantitatiivisten mallien ja tietokoneiden tarjoaman laskentakapasiteetin hyödyntäminen. Akateeminen tutkimus on jo pitkään päätynyt siihen lopputulokseen, että eri osakkeiden tuottoon ei vaikuta ainoastaan osakemarkkinoiden yleinen kehitys, vaan myös osakkeiden erityisominaisuudet. Näitä kutsutaan faktoreiksi, ja niitä on vaihtelevasti kaikissa osakkeissa. Tutkimusten perusteella on olemassa muutamia faktoreita, jotka ainakin pitkällä aikavälillä tuovat lisätuottoja. Esimerkkejä faktoreista tai ominaisuuksista ovat yhtiön pieni markkina-arvo, alhainen arvostustaso, pieni kurssiheilahtelu ja nouseva kurssikehitys.

Salkunhoidon haasteena on määritellä mittarit faktoreille. Osa faktoreista, kuten kurssiheilahtelu, ovat selkeitä, mutta mittarin valinta ei ole yksiselitteinen. Toimiiko esimerkiksi kurssiheilahtelu viimeiseltä kuudelta kuukaudelta paremmin kuin kurssiheilahtelu viimeiseltä 12 kuukaudelta? Käytännön kokemuksemme on, että faktorisijoittaminen tuo lisäarvoa osakesijoittamiseen, mutta se edellyttää kurinalaista toimimista ja jatkuvaa sopeutumista muuttuneisiin markkinaolosuhteisiin. Lisätuoton saavuttaminen edellyttää, ettei hajautus ole lähellä indeksin hajautusta.

Kaikki osakerahastot eivät ole samanlaisia. Nyrkkisääntönä voidaan olettaa, että 90 % tuoton heilunnasta selittyy omaisuuslajin valinnasta ja loput yksittäisistä sijoituskohteista. Menestyksellinen sijoittaminen kansainvälisille osakemarkkinoille edellyttää kokonaisvaltaista näkemystä ja aktiivista allokointia eri osakemarkkinoiden välillä.

Magnus  Backström, Elite Varainhoito Oyj

https://www.elitevarainhoito.fi/