Tomas Hildebrandt, EVLI PANKKI OYJ
Varainhoitajan blogi

1.12.2014 — Tomas Hildebrandt, EVLI PANKKI OYJ

Ennätysten vuosi markkinoilla

 Vuosi 2014 on ollut hyvä sijoittajille. Globaalit osakkeet ovat tuottaneet 15 prosenttia ja korkosijoitukset 8,5 prosenttia.

Yhdysvalloissa osakemarkkinat kapusivat kaikkien aikojen ennätystasoille. Pelot keskuspankin rahapolitiikan kiristymisestä eivät estäneet saavuttamasta uusia kurssihuippuja.

FED:n toimenpiteet olivat ennakoitavissa, eikä syksyinen QE3-osto-ohjelman lopettaminen tullut yllätyksenä. Yllätys ei myöskään ole se, että FED nostaa ohjauskorkoaan ensi kesänä.

Osakekurssien nousu ei olisi ollut mahdollista ilman amerikkalaisyhtiöiden hyvää tuloskehitystä. Tulokset ovat kasvaneet yhdeksän prosentin vauhtia, ja tahti on jatkuvasti ylittänyt analyytikkojen ennusteet.

Toinen, kyseenalaisempi ennätys oli korkotason lasku kaikkien aikojen matalimmille tasoille länsimaissa. Yhdysvalloissa nähtiin jo käänne ylöspäin, mutta euroalueen korot ovat jatkaneet laskuaan. Lyhyimpien valtionobligaatioiden tuottotasot ovat painuneet negatiivisiksi.

Korkotasoa on painanut alaspäin pettymys euroalueen talouskasvuun, häämöttävä deflaatio sekä Euroopan keskuspankin ostoaikeet.

Ukrainan tilanteen kärjistyminen ja Venäjän talousnäkymien heikentyminen lässäytti euroalueen talouselpymisen jo orastamisvaiheessa. Tämän seurauksena teollisuuden suhdanneodotukset ovat selvästi laskeneet ja Etelä-Euroopan maiden elpyminen on antanut odotuttaa itseään.

Deflaation vaara on noussut etenkin euroalueella merkittäväksi teemaksi. Euroopan keskuspankki EKP on joutunut toimimaan lähes toimivaltansa rajoilla lanseeratessaan uusia rahapoliittisia keinoja. Seuraavaksi lienee tulossa valtionobligaatioiden osto-ohjelma.

Tuleva vuosi näyttää lupaavalta.

 Keskuspankit jatkavat elvyttävällä linjalla. G20-maat haluavat lisätä julkisia investointeja. Raaka-aineiden hinnat ovat edullisia. Amerikkalaiset kuningaskuluttajat käyttävät huolettomammin rahojaan. Mikä voisi estää talouden nousun?


Kirjoittaja on Evli Pankin markkinastrategi ja seniorisalkunhoitaja

 

EVLI PANKKI OYJ 

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yksityishenkilöitä, yrittäjiä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Evli tarjoaa varallisuudenhoitoa, osake- ja johdannaisvälitystä, sijoitustutkimusta ja corporate finance -palveluja.

Vuonna 1985 perustettu Evli on koko toimintansa ajan ollut edelläkävijä nopeasti kehittyvillä pääomamarkkinoilla. Toiminnan perustana on Evlin henkilöstön vahva ammattitaito ja kokemuksen tuoma kyky löytää asiakkaille lisäarvoa tuovia ratkaisuja. Evlin tavoitteena on rakentaa pitkäaikaisia ja luottamuksellisia asiakassuhteita.

Evlin päämarkkina-alue on Itämeren ympäristö ja sen palveluksessa työskentelee noin 250 henkilöä. Evli-konsernin oma pääoma on 48,8 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 13,9 % (31.12.2013). Pankin hoidossa on 6,0 miljardin euron asiakasvarallisuus.

www.evli.com

Varainhoitajan blogi

15.3.2024
Tero Tuominen, Evli-Rahastoyhtiö Oy
Onko asuntorahastoilla tulevaisuutta?
20.11.2023
Tomas Hildebrandt, EVLI OYJ
Maailmantalouden näkymät ja odotukset vuonna 2024
31.1.2023
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Eloa pitkän aikavälin tuotto-odotuksissa
19.12.2022
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Keskeiset talousteemat ja -tekijät vuonna 2023
26.9.2022
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Tuleeko talvi vai jääkausi?

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari