Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Päähänpistoja

11.9.2019 — Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys

Kohtuutta, kiitos

Puoluepoliittiseksi strategiksi tai neuvonantajaksi olen aivan liian pinnallinen ja yksinkertainen, mutta en silti malta olla naputtelematta ylös ajatuksia, jotka ovat nousseet mieleen kierrettyäni vieraana tänä kesänä kolme puoluekokousta. 

Kävin Vihreissä Porissa, Perussuomalaisissa Tampereella ja Keskustassa Kouvolassa.  

Näistä viimeinen kärvistelee nyt alhaisen kannatuksen alhossa.

x x x x

Aiemmin tavattiin arvioida, että vaalivoitot ratkeavat poliittisessa keskustassa. Nyt taas politiikan analyytikot tulkitsevat, että asenteiden kärjistyminen ja erinäisten kuplien vastakkainasettelu suosivat nimenomaan Vihreitä ja Perussuomalaisia.

Rohkeimmat väittävät, että poliittisessa keskustassa – tai miksi sitä kuplien välimaastoa halutaankaan kutsua - ei kohta ole ketään.

Sallikaa toisenlainen näkemys. Pikkukuplien välissä on jättiläismäinen kuplahalli, joka on täynnä poliittista kanavaa äänelleen hakevia kohtuuden ihmisiä.

x x x x

Siellä jättikuplassa voi kuulla esimerkiksi seuraavia aatoksia:

Maltti olisi valttia melkein kaikessa.

Toisten mielipiteille riekkuminen ja räävitön riitely ovat tyylitöntä.

Suomen ja suomalaisten pulmien ratkominen on poliitikkojen päätehtävä, mutta silmiä ei todellakaan pidä ummistaa muun maailman ongelmilta.

Kansainvälinen kanssakäyminen ja sopimusvarainen yhteistyö on ehdottoman tärkeää.

EU on kyllä pohjimmiltaan aika upea juttu.

Oranssit, vaaleat tai minkä tahansa väriset hiukset päässään oudosti kammanneiden diktaattorikandidaattien touhut tympivät.

Ilman yrityksiä, yrittäjiä ja yrittäjyyttä Suomi ei pärjää hetkeäkään, mutta jokaisen ei tarvitse olla yrittäjä.

Kasvuyritykset ovat mahtavia, mutta kaikkien yritysten ei ole pakko hakea kasvua, koska vaikkapa yhden kioskin pitäjä voi olla onnellinen ihminen.

Omat työt pitää hoitaa kunnolla.

Paikallista sopimista työpaikoilla on lisättävä reilulla, oikeudenmukaisella ja tuloksellisella tavalla.

Luovuudella, ahkeruudella ja onnellakin saa vaurastua, eikä siitä pidä rajuilla veroilla rangaista.

Sote-uudistus on vihdoinkin toteutettava – ja hyvä lopputulos edellyttää niin julkisen, yksityisen kuin kolmannenkin sektorin vahvaa roolia, koska kaikkia tarvitaan.

Tyttöjä saa kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi.

Vähemmistöjä pitää kuulla ja suojella.

Pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoisuuteen on itsestäänselvyys.

Omista lapsista huolehditaan hellyydellä, rakkaudella ja rajoilla – ja toistenkin lasten perään katsotaan.

Ilmastonmuutospelkoon ei pidä kuolla, mutta omat jätteet on tietysti lajiteltava kiertotalouden edistämiseksi ja ympäristön suojelemiseksi.

Päästötöntä ydinvoimaa tarvittaneen lisää.

Punaisen lihan liiallinen syöminen ei ole ihmiselle terveellistä, mutta lihapullia tai kokolihapihvinkin halutessaan silloin tällöin syövän ihmisen ei pidä tuntea itseään eläinten murhaajaksi tai luonnon raiskaajaksi.

Olisi kiva, jos voisi vaikuttaa puolueessa tai poliittisessa liikkeessä, jossa ei aina vaan ajateltaisi joko/tai vaan mieluummin sekä/että.

Heittäytyminen poliittiseksi kokopäiväaktivistiksi ei houkuttele, mutta ei sekään ole hyvä, että nettidemokratiaversiossa voi sivuille parkkeeraava satunnainen enemmistö tehdä mitä lystää.

x x x x

Ja niin edelleen.

Noita aatoksia voisi listata loputtomiin.

Joku voi sanoa, että kai meillä nyt tuollaisia kohtuuden liikeitä jo on.

Jos niin on, silloin nuo ilmaiset neuvot ovat hintansa arvoisia…

Päähänpistoja

21.12.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Kumarrus
28.8.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Oltaisiinko ihmisiksi
20.3.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Pelottava eläkeuudistus
10.3.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Vapaus ei ole aina hyväksi
29.11.2022
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Aika juhlia ja kiittää

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari