Outi Kalpio | LähiTapiola Varainhoito Oy
Varainhoitajan blogi

18.9.2014 — Outi Kalpio | LähiTapiola Varainhoito Oy

Tuottaako vastuullinen sijoittaminen?

Vastuullinen sijoittaminen on tullut jäädäkseen. Useimmat instituutiosijoittajat sitoutuvat siihen vähintäänkin periaatteellisesti, ja palveluita tarjoavalta varainhoitajalta vastuullisuutta odotetaan jo itsestäänselvyytenä. Pelkkä sitoutuminen ei enää riitä: varainhoitajan kaiken toiminnan on oltava läpinäkyvää ja perusteltua – ja ennen kaikkea asiakkaan edun mukaista.

Sopivaa strategiaa metsästämässä

Kukin sijoittaja valitsee itselleen parhaan tavan toteuttaa vastuullisuutta; best-in-class, poissulkeminen ja integrointi ovat yleisimmät vakiintuneet strategiat. Kaksi ensimmäistä strategiaa voidaan yleensä toteuttaa melko mekaanisestikin, mutta integrointi edellyttää useimmiten omaa analyysiä ja näkemystä sijoituskohteista.
Usein sitoutuminen vastuulliseen sijoittamiseen perustuu sijoittajan omaan missioon tai toiminta-ajatukseen eikä niinkään sijoitustuottojen optimointiin. Silti jokaisen sijoitusomaisuudesta vastaavan on syytä kysyä, miten vastuullisuusstrategiat vaikuttavat sijoitustuottoihin:

  • Tuottaako vastuullinen sijoittaminen ylituottoja - toisin sanoen parempaa tuottoa pienemmällä riskillä?
  • Riittääkö, että vastuullisuus ei pienennä tuottoja tai lisää riskiä?

Useimmissa akateemisissa tutkimuksissa on havaittu, ettei best-in-class-strategia tuo enää lisätuottoja. Tutkimukset perustuvat isoihin yhtiöihin. Niiden panostukset vastuullisuusraportointiin – mikä voi olla eri asia kuin vastuullinen toiminta – ovat hyvin tiedossa ja siten hinnoissa. Poissulkevat strategiat eivät nekään paranna tuottoja ja saattavat joidenkin tutkimusten mukaan jopa kasvattaa riskiä.

Mitä jää käteen?

Mitä sijoittajalle sitten jää käteen vastuullisuuden huomioimisesta – maailmanparantajan hyvä omatunto ja vastuullisen toimijan imago? Pehmeitä arvoja ei pidä väheksyä, sillä maine vastuullisena toimijana on tärkeä asiakkaiden ja henkilöstön silmissä. Eihän kukaan meistä halua olla tekemisissä vastuuttomien tahojen kanssa.

Vastuullisuusanalyysi kannattaa sisällyttää omiin sijoitusprosesseihin, sillä sen avulla kykenee tunnistamaan riskikohteet ajoissa, välttämään niitä – ja pienentämään sijoitussalkkunsa riskiä. Vastuullisuusanalyysillä voi myös hakea lisätuottoja sijoituksilleen. Esimerkiksi pienemmät yhtiöt ovat yleensä vähemmän seurattuja, ja niillä on pienemmät resurssit raportointiin. Silti niillä voi olla voittajastrategia ja hyvin toimivat prosessit, joilla vastuullisuusnäkökulmat sisällytetään toimintaan vaikkapa tuotekehityksessä.

Vastuullisuusanalyysi vaati sijoittajalta pitkäjänteisyyttä: vastuullisuusasioiden hyvä hoito vaikuttaa yhtiön arvoon ajan myötä – pikavoittoja ei ole tarjolla.


Outi Kalpio
Apulaisjohtaja, LähiTapiola Varainhoito Oy

Outi Kalpio on LähiTapiola Varainhoidon korko- ja osakesijoituksista vastaava apulaisjohtaja. Hän on johtoryhmän jäsen ja vastaa vastuullisen sijoittamisen kehittämisestä LähiTapiola Varainhoidossa. Outi Kalpiolla on yli 16 vuoden kokemus sijoitustehtävistä. Hän aloitti työskentelyn Tapiola-ryhmässä vuonna 1991 kansainvälisen jälleenvakuutuksen parissa. Vuonna 1998 hän siirtyi arvopaperiyksikön korko- ja osakesalkunhoitajaksi. Tapiola Omaisuudenhoito Oy:n perustamisen jälkeen vuonna 2001 hän siirtyi uuden yhtiön senior varainhoitajaksi osakesijoituksiin. Vuodesta 2004 lähtien Outi Kalpio toimi osaketiimin vetäjänä ja vuodesta 2007 lähtien hän on vetänyt koko salkunhoitotiimiä. Hänet ylennettiin Varainhoidon apulaisjohtajaksi keväällä 2007. Kalpio on valmistunut ekonomiksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta vuonna 1991 ja suorittanut CEFA -tutkinnon vuonna 2000.

Varainhoitajan blogi

15.3.2024
Tero Tuominen, Evli-Rahastoyhtiö Oy
Onko asuntorahastoilla tulevaisuutta?
20.11.2023
Tomas Hildebrandt, EVLI OYJ
Maailmantalouden näkymät ja odotukset vuonna 2024
31.1.2023
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Eloa pitkän aikavälin tuotto-odotuksissa
19.12.2022
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Keskeiset talousteemat ja -tekijät vuonna 2023
26.9.2022
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Tuleeko talvi vai jääkausi?

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari