Tulorekisteri tuo muutoksia työeläkelakeihin


13.6.2018 | STM tiedote  

Hallitus esittää muutoksia työeläkelakeihin, työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön sekä rikoslakiin. Muutokset liittyvät tulotietojärjestelmästä eli niin sanotusta tulorekisteristä annettuun lakiin.

Jatkossa eläketurvan järjestämisen laiminlyönnistä määrättävä seuraamus olisi nimeltään laiminlyöntimaksu ja sen määräisi Valtiokonttori eläkelaitoksen sijaan. Jatkossa palkkatietoja koskevan työnantajan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksista säädettäisiin laissa tulotietojärjestelmästä.

Työeläkelakien työansioiden kohdentamista koskevia säännöksiä täsmennettäisiin niin että kohdentaminen tehtäisiin mahdollisimman pitkälle nykyistä vastaavalla tavalla myös tulorekisterin käyttöönoton jälkeen. Myös nykyistä maksuperiaatetta vahvistettaisiin.

Lisäksi työeläkelakeihin ehdotetaan eläketurvan järjestämisaikaan ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä teknisluonteisia muutoksia. Muutokset johtuvat tulorekisterin käyttöönotosta.

Myös työtapaturma- ja ammattitautilakiin ehdotetaan muutosta, jossa 28 päivän ajalta maksettavaa päivärahaa määritettäessä työansiota ei enää otettaisi huomioon päivän tarkkuudella vahinkotapahtumasta taaksepäin. Tällä tavoin tieto vahingoittuneen työansiosta saataisiin tulorekisteristä.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle keskiviikkona 13. kesäkuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.tammikuuta 2019. Työtapaturma- ja ammattitautilain tulorekisterin käyttöönotosta johtuvat muutokset ja maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain muutokset sekä rikoslain muutos tulisivat voimaan tulemaan voimaan 1 tammikuuta 2020.

Lisätietoja

hallitussihteeri Hanna Tossavainen p. 02951 63005, hanna.tossavainen (at) stm.fi

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Faksi (09) 6877 4440
Sähköpostiosoitteet

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions Europe

Lähetä palautetta   /   Kirjaudu jäsensivuille   /   Hallitus   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

Kotisivut: Sivumestari